Darkness became my bestfriend

Vietän loppuyön vihaten kaikkea. Iltani oli okei ennen kuin meille tuli porukkaa, he kyllä lähtivät aika äkkiä. Ei sillä, että heissä olisi ollut jotain vikaa, mutta tällä hetkellä ei kiinnosta. Minua väsyttää, masentaa (nyt kylläkin vielä enemmän) ja haluaisin vain olla yksin. Meinaan taas eristää itseni ihmisistä, mikä ei ole hyvä juttu, joten en jaksanut välittää heidän täällä olostaan sen kummemmin. Tosin nyt minua masentaa paljon enemmän. Ei, en masennu siitä että en saa olla yksin. Masennun siitä, kun näen kuinka ilosia he ovat. Kuinka he puhuvat keskenään ja olen ulkopuolella. Voisin toki mennä mukaan, mutta en halua. Eristän siis itseni. Masennun. koska tiedän heillä olevan hauskaa, kun itse taas hautaudun sängyn pohjalle ja kuuntelen masennusta ruokkivaa musiikkia.

Ensi torstaina pääsenkin taas kotiin. En tiedä, miten pärjään alkuviikon, mutta luulen ettei se niin kamalaa voi olla. Lohdutan itseäni ajatuksella kotiin pääsystä. Saa nähdä kirjoitanko viikolla. Jostain syystä luulen, että voisin kirjoittaakin. Kotona ollessani tuskin tulen kirjoittelemaan joten jos en kirjoita viikolla, niin saatte lueskella lisää uudenvuoden jälkeen.

Nyt menen röökille ja sitten suihkuun, saa nähdä jäänkö sinne loppuyöksi.