sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Where do we go when there's no road...

Vittujen vittu. Haluan kuolla. Miksi sinun pitää olla niin vitun vaikea? Et tiedä kuinka paha minulla on, et voisikaan, miten voisit? Voisit ajatella niillä pienillä aivoillasi. Ajatella, kun katsot minua silmiin ja miettiä, mitä näet? Ei, en ole niin hyvä piiloittamaan sisääni lukkiutunutta kipua niin, ettet näkisi sitä. Kunpa edes yrittäisit... Muttet. Sinulla on oma elämä, minulla ei. Puran ongelmani muille. Ihan kuin heitä kiinnostaisi. Jonain kauniina päivänä heitä ei enää edes tarvitse kiinnostaa, sillä se päivä on kauniimpi kuin muut. Sinä päivänä vuodatetaan katkeroituneita kyyneleitä, mutta kaikki on silti kauniimpaa. Pääsen pois.
      Miten selviän huomisesta? Koulua. Kaikki ihmiset joiden edessä on pakko hymyillä ja olla iloinen. Ihan kuin kuolemani heitä liikuttaisi. Olen niin helvetin säälittävä, kaikki tämä on säälittävää. Miksi en vain voi kadota? Tää kaikki on ihan liikaa. Sinun ei pitäisi edes puhua minulle. Se olisi minun kannaltani vain parempi. Minuun ei sattuisi niin paljoa sitten kun kaikki on ohi. Ei sillä, etten jo ole yksin, tai en, mutta siltä tuntuu. En halua tätä enää. En myöskään uskalla tehdä sitä, koska jos kaikki muuttuu se olisi turhaa. JOS. Vihaan sitä sanaa. Vihaan kaikkea. Eniten itseäni. Miksi vitussa minä. Miksi vitussa sinä, miksi me? Pakko lopettaa tähän. Pakko päästä pois.

Pakko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti