Black and white. Class.

Älä sano mitään. Mene pois. En halua nähdä ketään tai puhua kellekään. En herätä aamulla enkä nousta ylös ja mennä kouluun. Kaikki ärsyttää. Niiden kasvot ja halveksivat katseet kun kävelen ohi. Se tuska, minkä tunnen palaavan sisälleni kerta toisensa perään. Ja ahdistus kun pitäisi avata suu ja puhua.  En halua hymyillä enää vain siksi, että on helpompaa niin. Mikään ei ole helppoa, ei mikään. Parhaan ystävän onni saa minut vihaiseksi. Olen sairas. Miksi en voi olla kuin muut? Kysymys toistuu päivittäin useita kertoja pääni sisällä. On vaan niin vaikeaa. Ajatukseni ovat katkonaisia. En edes tiedä mitä ajattelen. Olen kai irtautunut todellisuudesta. Mielikuvitusmaailma on elämäni ainut totuus. Siihen voin luottaa ja sinne voin palata. Kuiskaukset pattereissa kaikuu huoneessani. Tätäkö on hulluus? Olenko vihdoin tullut hulluksi? Naurattaa.